23/01/2019


60 ykkösluokkalaista ja roppakaupalla noomeja

“DragonBox Koulu on materiaalina monipuolinen, innostava ja ajattelua, mielikuvitusta, luovuutta ja vuorovaikutus- ja tunnetaitoja kehittävä. Materiaali haastaa lapsia ajattelemaan, mistä syntyy onnistumisen kokemuksia. Materiaali on tarjonnut meille opettajille jatkuvasti myös oivalluksia: Ai, näinkin tätä asiaa voi käydä läpi. Tämähän tuntuu järkevältä tavalta.”

-Vanhankylän koulun ykkösten opet

Sain kunnian käydä Vanhankylän koulussa Ulvilassa kurkkaamassa mitä noomeille kuuluu, kun ympärillä häärii peräti 60 ykkösluokkalaista ja kolme ekaluokan opettajaa.


Ykköset majailevat Vanhankylän koulussa omassa rauhassaan. Heillä on käytössään kolme vierekkäistä tilaa, jotka saa yhdistettyä myös yhdeksi tilaksi. Myös tiloihin vievä käytävä on oppilaiden käytössä. Opet  Essi, Kati ja Marjo jakavat ryhmiä ja käyttävät tiloja tilanteeseen kulloinkin parhaiten sopivalla tavalla.


Ensimmäisenä vastaan tulivat upea tikatut noomit. Ykkösiä, kakkosia ja kolmosia oli varmasti puserrettu kasaan hetki jos toinen - rakkaudella - ja lopputulokset ovat hienoja! Osa valmistuneista noomeista oli ehtinyt luokkakuvaankin mukaan.

Keskimmäisessä tilassa - yhdessä kolmesta ykkösten luokasta -  odotti koko ykkösten jengi! Tai ei ihan koko porukka, koska yksi oli poissa, osasi joku kertoa. Koetin esitellä itseäni, mutta hyvin pian alkoi kuuluu kuiskintaa: “Se on Seiska, kattokaa Seiskaa.” Minulla kesti hetken yhdistää itseni Seiskaan, mutta nohevat oppilaat osasivat auttaa: “Sulla on sininen huppari - oot ihan seiskan värinen. Ni oot Seiska!” Mikäs siinä, Seiskahan on kekseliäs - kelpaa kyllä minulle!


Oppilaat tekivät ensin - opettajien mukaan kauan odotettua - noomikuvista. Kukin sai valita itselleen mieleisen tai mieleisiä noomeja ja piirtää niistä. Mitä noomilla voisi olla mukana? Entä missä noomit voisivat olla? Nopeasti löytyivät paperit, värit - joita piti tarkasti valikoida - sekä tietysti noomisauvat malliksi. Pian papereihin alkoihin ilmestyä mitä kekseliäämpiä noomimaailmoja. Mielikuvituksen laukatessa olivat ykköset kovin tarkkoja oikeista väreistä - ja tietysti kokoeroista. Kolmosen pitää olla Kakkosta isompi. “Itse asiassa juuri ykkösen verran kakkosta suurempi”, osasi joku kaveria auttaa.

Noomikuviksen jälkeen olikin vuorossa matikantunti. Oppilaat tutkivat yhdessä open kanssa matikkalabralla noomeja aina ysiin saakka.

Kun noomeja kurkki röntgenlaitteella, huomattiin, että aina vitosen tullessa täyteen tulee vitosen ja seuraavan ykkösen väliin timantti näkyviin. Miksi? Juttelun jälkeen ymmärrettiin, että timantin on tarkoitus tuoda näkyväksi viiden voima: isompia noomeja - lukuja - on helpompi hahmottaa kun ymmärrämme lukualueen 6-9 lukujen rakentuvan aina vitosen päälle. 6 on 5+1, 7 on 5+2… Asia havannollistui näppärästii, kun vitosta suuremmat noomit halkaistiin. Toden totta: Kutonen on rakentunut Vitosesta ja Ykkösestä, Seiska taas on rakentunut Vitosesta ja Kakkosesta! Matikkakeskustelulla saatiin vielä kaikkien ajatukset sanoitettua ja varmistettiin, että asioista ollaan samaa mieltä.

Tutkimisen ja harjoittelun jälkeen oli aika harjoitella. Kutosen ja seiskan numeromerkit piirtyivät niin kuin pitääkin; joskus joku numero sattui menemään väärin päin, mutta yhdessä siitäkin selvittiin. Kutosta ja Seiskaa tutkittiin myös hajotelmina. Lisäksi lukumääriä harjoiteltiin myös eri esitysmuodoilla, tällä kertaa sormilla ja nopilla. Sormillakin isompia lukuja hahmoteltaessa voidaan käyttää viiden voimaa myös! Jotkut oppilaista hakivat itsenäisesti noomisauvat laskemisen tueksi.

Kirjatyöskentelyn jälkeen oli vielä aikaa harjoitella opittuja asioita tabletilla. Oppilaat hakeutuivatkin vähin äänin suosikkipaikoilleen työskentelemään. Huomasin jääneeni pian yksin luokkaan. Oppilaat olivat menneet joukolla käytävälle työskentelemään - joko kaverin viereen tai kuulokkeiden kanssa omiin oloihin. Ihastelin ykkösten toimintakulttuuria! Pienet koululaiset, joita oli liki kuusikymmentä, siirtyivät paikasta ja toiminnasta toiseen oikeiden tavaroiden kanssa rauhallisesti. Kun toimintakulttuuri on yhdessä sovittu, harkittu ja selkeä, ehtii iso joukko ykkösiä tehdä yhden tunnin aikana ihan tosi paljon. Tutkia, keskustella, laskea kirjaan ja tehdä vielä tabletillakin hommia!

Harjoittelun jälkeen oli aika sanoa heipat. Kiitos Vanhankylän koulun mainiot ykköset ja opet vieraanvaraisuudestanne, nähdään taas.

Kysyin vielä myöhemmin ykkösen opeilta ajatuksia DragonBox Koulusta. Näin Essi, Kati ja Marjo summasivat kokemuksiaan ensimmäisen syksyn tiimoilta:

“Noomisadut, matikkatarinat ja konkreettiset noomit ovat innostaneet lapsia kehittelemään omia matikkatarinoita. DB-materiaali innostaa yhdessä matemaattisten asioiden pohtimiseen ja yhdessä tekemiseen. Lapset ovat aina malttamattomina odottaneet numeroihin liittyviä noomisatuja. Ne ovat opettaneet lapsille mm. tunnetaitoja ja suvaitsevaisuutta. Noomit ja matemaattiset keskustelut ovat tulleet osaksi arkeamme.


Sen lisäksi, että DragonBox Koulu -sovelluksen tarjoamia pelejä lapset pelaavat mielellään, ne havainnollistavat hyvin matematiikkaa ja haastavat myös lasten ajattelua. Ne myös antavat lapsille koko ajan palautetta edistymisestä ja auttavat lasta tarvittaessa eteenpäin. Tämä mahdollistaa mm. sen, että opettajalle jää aikaa auttaa niitä, jotka matikassa tarvitsevat eniten apua.


DragonBox Kouluun perehtyminen vei jonkin verran aikaa, mutta saimme paljon siihen tukea (webinaarit, DB Koulun opehuone ja DB Koulun tiimi). Haluamme, että käyttämämme opetusmateriaali on sellaista, joka mm. kehittää lasten ajattelua ja luovuutta ja on toiminnallista. Kaikkiin muihin aineisiin valmistamme valtavan määrän materiaalia itse –paitsi matematiikkaan. DragonBox Koulu tarjoaa materiaalin, johon olemme erittäin tyytyväisiä.”

 

DragonBox Koulu 

- DragonBox Koulu on alkuopetuksen matematiikan opetuksen oppimateriaali. Sen avulla matematiikan ilmiöitä ja käsitteitä opitaan tutkien ja oivaltaen. 

- DragonBox Koulu innostaa oppimiseen tarinankerronnalla ja pelillistämisellä. 

- Konkreettiset ja digitaaliset työkalut mahdollistavat matematiikan oppimisen kaikille.

Lue lisää!

 

Liity Dragonbox Koulu -ryhmään Facebookissa saadaksesi opetusvinkkejä ja ilmaisia materiaaleja. 

Tee esittelypyyntö
Help question
x Kuinka voimme olla avuksi?